Kuka olen?

Ihanaa kun olet löytänyt sivustolleni!


  • Jaa, miksi minä, kymenlaaksolainen, maatilan asukki olen alkanut kirjoittamaan toisen blogin rinnalle ihmisyyden psykofyysisyydestä... liikunnan terveyshyödyistä ja hyvinvoinnin ylläpitämisestä?

Yksinkertaisesti siksi, koska minulla on vapaus ja kunnia kirjoittaa aiheesta joka sattuu tänä päivänä olemaan lähellä sydäntä!

Jos lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, niin millaisen kuvan voimme vanhempina (jota siis itse en vielä ole) ja isovanhempina antaa jälkikasvulle? Ainakin liikunnan ilon täyteisen nuoruuden, sanon minä. 

Unohdetaan se mitä koululiikunta lapsille merkitsee, ja keskitytään takapihan tutkimusretkiin luonnossa. Tämä on tärkeä taito myös aikuisuudessa. 

Haluan kannustaa sinua lähtemään blogitekstien kertomusten ja tietotekstien siivittämänä ulos seikkailemaan.





1. Menneisyydestäni löytyy 10 vuotta kilpasuunnistusta.

2. Tällä hetkellä ohjaan monipuolisesti liikuntaryhmiä. 

3. Tulevaisuudesta tiedän vain sen, että haluan kouluttautua lisää liikuntaneuvojan paperien lisäksi.

Rakastan rautalankamusiikkia, kansantanhuja sekä perinteistä tanssimusiikkia. Opetan mielelläni askelia että koreografioita, vesijumppia, kuntosalitunteja, lihaskuntoliikkeitä turvallisella tekniikalla ja kehonhuoltoa.

Elän lavatanssimaailmalle, maaseudun rauhan ja kiireen tasapainolle, luonnon vehreydelle sekä kultaiselle rukiille tuulen huojuttamina pellossa.

Toivon että jokaisella meistä on sisällään tuike, joka palaa terveyden edistämiselle. Kuten aloitussivullani jo lukeekin


Terveyttä ei voi suorittaa, vaan sitä varten kuuluu elää.

Antoisia lukuhetkiä!

Terkuin

Tanja